
Mainoslahjamaria Oy - Toiminnanohjausjärjestelmä ja IT-tukea
”Suosittelen AlhoIT:tä joka paikassa, missä tulee IT-asioista puhetta. Ei kahta sanaa!” -Maria Lampinen, Mainoslahjaverkkokauppa.fi
Mainoslahjamaria Oy:n Maria Lampinen on antamisen ammattilainen. Hän pyörittää kahta verkkokauppabisnestä: mainoslahjaverkkokauppa.fi ja liikelahjaverkkokauppa.fi. Yrityslahjoja hänen valikoimistaan löytyy muoviämpäristä kultakelloon. Yrityksen Maria perusti vuonna 2018 ostaessaan mainoslahjaliiketoiminnan. Edellisellä yrittäjällä oli jo valmis yhteistyö Juha Aron kanssa, joten yhteistyö AlhoIT:n kanssa oli luontevaa.
”Seuraan Juha Aroa vaikka maailman tappiin. Yhteistyö on ollut aivan loistavaa! Itse puhun vielä ATK:sta, joten onneksi on vahva tuki takana.”
Mainoslahjamarialla on käytössään Visman Nova ja toimivaa järjestelmäähän ei lähdetä vaihtamaan. AlhoIT:ltä hän on saanut henkilökohtaista palvelua, silloin kun on sitä kaivannut. Kuitenkin tarve on ollut yllättävän pientä, sillä asiat ovat toimineet hyvän pohjatyön ansiosta.
”Jos joku lasku jää jumiin, niin naps vaan ja kaikki järjestyy.”
Marialle hintaa suurempi tekijä yhteistyökumppanin kanssa on palvelun laatu ja hyvä yhteys yhteistyökumppanin kanssa.
”Tästä talosta huokuu hyvä olo, ja se on mulle tosi tärkeää. Tänne voi tulla kuin kotiinsa.”
---
AlhoIT tarjoaa kaikki yrityksesi IT-tukipalvelut samalta ovelta laitehankinnoista aina käytön tukeen asti. AlhoIT on Visman partneri ja osaaminen Visman ohjelmistoista on huipputasoa. Visma Novan toiminnallisuuksia voidaan lisätä tai poistaa yrityksen tarpeiden muuttuessa. Erityisosaamista löytyy tukkukaupasta ja valmistavasta teollisuudesta, mutta asiakaskuntaan mahtuu firmoja muiltakin aloilta.
Ota yhteyttä ja kartoitetaan teidänkin IT-tarpeenne!
Tutustu Marian liiketoimintaan:
Lue lisää Visma Nova -toiminnanohjausjärjestlemästä
Metallisorvaamo Pitkänen - Uusi järjestelmä vähentää työtaakkaa varastonhallinnan osalta
Procemex - Laitteistotoimituksia ja IT-tukipalveluita
Sepon Kaluste - Asiakkaalle täysin räätälöity järjestelmä