
Lukkari-Jukola 2022 - Uudenlaisen kassaratkaisun ansiosta maksut eivät madelleet suurtapahtumassa
Jukolan viesti on yksi maamme suurimmista urheilutapahtumista. Kesällä 2022 Jukolan ja Venlojen viestit juostiin Mynämäessä 3 004 joukkueen voimin. Järjestelyistä vastasivat maineikkaat suunnistusseurat Liedon Parma ja Mynämäen Suunnistajat.
Tämä maailman suurin suunnistustapahtuma on siitä poikkeuksellinen, että valtaosa suunnistajista ja tukijoukoista viettää vähintään yhden päivän ja yön kisapaikalla. Jukolan kylän teltta-alueella vietti yönsä 20 000 – 25 000 yöpyjää, suunnistajille lämpeni 11 saunaa, joissa oli 156 suihkua, ja järjestäjien varaamille parkkialueille pysäköitiin 7 000 ajoneuvoa.
Data Group Sata IT on yksi Jukolan viestin pääyhteistyökumppaneista. Toimitimme tulospalvelussa käytetyt tietokoneet sekä järjestäjän käytössä olleen kassa- ja maksuratkaisun, jonka SataIT:n asiantuntijat rakensivat yhteistyössä pilvipohjaisen ja eri päätelaitteilla toimiva Vektori Kassan ja Viva Wallet -maksupäätetoimittajan kanssa.
Matelevat maksut eivät ole enää tätä päivää
Jukolan viestissä tehtiin tuhansia maksutapahtumia eri pisteissä, ja kassapäätteitä käyttivät pääasiassa talkoolaiset. Suurimmat haasteet näin isossa tapahtumassa ovat varmat yhteydet, jotka mahdollistavat nopeat korttimaksut, sekä järjestelmän helppo käyttö myös kokemattomille käyttäjille. Lehtien palstoilta olemme voineet lukea viime kesien suurtapahtumien korttimaksuongelmista sekä kassapisteiden riittämättömästä mitoituksesta. Näitä haasteita ei suunnistuksen mahtitapahtumassa Mynämäessä kohdattu hyvän ennakkosuunnittelun ja modernin ratkaisun ansiosta.
Lukkari-Jukolaan toimitettu kassaratkaisu sisälsi kassapäätteiden lisäksi mobiilit maksupäätteet korttitilityspalvelulla ja sisäänrakennetuilla kuittitulostimilla sekä useampien operaattoreiden 4G-mobiiliyhteydet. Ratkaisuun liitetyllä useammalla mobiiliverkolla varmistettiin, etteivät verkon kuormittuminen tai tekniset ongelmat keskeytä maksujen vastaanottoa, vaikka yhden operaattorin verkossa ilmenisi ongelmia.
Infopisteessä oli käytössä kolme kassapistettä näytöillä ja maksupäätteillä. Lisäksi pysäköinti- ja saunamaksut vastaanotettiin erillisissä pisteissä Vektori-sovelluksella varustetuilla maksupäätteillä, joista korttimaksut siirtyivät vastaanottajan yritystilille Viva Walletin avulla. Myös käteismaksut olivat mahdollisia. Kaikki tapahtumat raportoituivat laitekohtaisilla tunnistetiedoilla Vektori Kassan taloushallinto-ohjelmaan, josta järjestäjä sai helposti myynti-, maksu- ja kirjanpitoraportit.
Helppokäyttöinen ja selkeä järjestelmä
Vaikka infopisteessä oli hetkittäin kovakin ruuhka, eivät maksut muodostuneet pullonkaulaksi. Kilpailuinfon päällikkö Jannina Hämäläinen iloitsee tapahtuman onnistumisesta myös tältä osin:
- Lyhyellä käyttöopastuksella infopisteessä työskennelleet talkoolaiset ottivat järjestelmän nopeasti haltuun. Lisäksi saimme opetella käyttöä testitilassa ennen tapahtumaa. Toki tuki oli koko tapahtuman ajan puhelimen päässä, mutta sitä ei juurikaan tarvittu. Järjestelmä oli hyvin helppokäyttöinen ja selkeä.
Myös Lukkari-Jukolan talouspäällikkö ja varajohtaja Jukka Taimisto kiittelee Data Group SataIT:n toimittaman kassaratkaisun toimivuutta ja yhteistyön sujuvuutta. Hän listasi vain yhden pienen parannusehdotuksen:
- Kaikki toimi todella hyvin. Opimme kuitenkin sen, että käyttäjien koulutus kannattaisi pitää ajoissa, sillä juuri ennen tapahtumaa on aika hässäkkä. Järjestelmän helppokäyttöisyyden ansiosta talkoolaiset hoitivat homman hienosti!