Finnos Oy - Maailman johtavaa röntgenteknologiaa sahoille

Suomalainen Finnos Oy tarjoaa puuteollisuudelle korkeaa teknologista osaamista Suomen lisäksi Pohjoismaissa, Baltiassa, Saksassa ja Ranskassa.

Finnoksen ratkaisut tuottavat täsmällistä ja monipuolista tietoa tukin laadusta tukkilajittelusta sahalinjaan saakka. Tietoa käyttäen tukista voidaan maksaa laatuperusteisesti ja ohjata tuotantoa tilauskantaa vasten optimaalisella tavalla. Finnoksen järjestelmät tarjoavat merkittäviä parannuksia raaka-ainesäästöön, laatusaantoon ja tuottavuuteen niin saha-, sellu-, energia- kuin vaneriteollisuudessa.

"Päätuotteenamme on Finnos-Fusion-tukkimittari, jolla mitataan sahoilla tukkien ominaisuuksia vastaanottoa ja lajittelua varten.", kertoo Finnos Oy:n Tietohallintopäällikkö Tero Tarkkala.

Yhteistyö mahdollistaa kasvun

"Keskeisin kumppanivalinta alkuvaiheessa oli IT-järjestelmien toimittaja DG Saimaa, joka on ollut mukana vuodesta 2017 asti. Tarvitsimme rinnalle vahvan kumppanin, jotta voimme painaa kasvua eteenpäin.", kertoo Finnos Oy:n toimitusjohtaja Jere Heikkinen. 

"Yhteistyö on ollut tiivistä alusta asti ja positiivisella tavalla tosi vaativaa, jossa vaaditaan usein laaja-alaista teknistä osaamista. Kasvu jatkuu ja haluamme olla tiiviisti mukana ja tarjota omaa osaamista sen tueksi.", lupaa DG Saimaan Marko Korjus.

 

Dell Platinum -kumppani

Kehitämme suomalaisille yrityksille sopivia IT-ratkaisuja yhdessä Dellin kanssa.

 

 

Lue myös nämä referenssit

DG Porvoo - Lääkärikeskus Fenix

Lääkärikeskus Fenix - Terveyspalvelualalla tietoturvan merkitys on suuri

Lue lisää
Kirami Oy

Kirami Oy - Laitteet ja ylläpito pystytään ostamaan yhdeltä toimittajalta

Lue lisää
Puhdistamo IT-ratkaisu

Puhdistamo - Samasta paikasta laitteet, huolto ja ylläpito

Lue lisää
Ravimäkiyhdistys Oy - Office 365

Ravimäkipalvelut Oy - Toimintaamme tukeva IT-ratkaisu

Lue lisää
Työplus - Videoneuvottelu

Työplus - Videoneuvottelu säästää työaikaa ja parantaa etäkokousten laatua

Lue lisää
KW-Component & DG Infonäyttö

KW-Component - Infonäyttöjärjestelmä sisäisessä viestinnässä

Lue lisää
KooKoo

KooKoo Hockey - Myyntiä hallitaan keskitetyllä kassaratkaisulla

Lue lisää
Jylhän sähköosuuskunta

Jylhän Sähköosuuskunta - IT-ympäristö on varmennettu ja virtualisoitu

Lue lisää

Ota yhteyttä

Hyväksyn verkkopalvelun käyttöehdot.