
DG-palvelinsali jäähtyy aurinkoenergialla
Nokialla ja Sastamalassa toimiva JH Computer Oy jäähdyttää uuden palvelinsalinsa aurinkoenergian avulla.
Myös varsinaiset palvelimet toimivat paneeleista saatavan sähkön avulla.
Data Group JH Computer on monipuolinen täyden palvelun IT-alan yritys. Vuonna 2002 perustettu JH Computer on kasvanut pikkuhiljaa muutaman henkilön yrityksestä 10 työntekijää työllistäväksi, sekä PK-asiakkaita että suuryhtiöitäkin kokonaisvaltaisesti palvelevaksi yritykseksi. Yritysasiakkaiden lisäksi JH Computer palvelee myös kuluttaja-asiakkaita Sastamalan ja Nokian myymälöissä. Yrityksen toimitusjohtaja Jouni Hujo kertoo palvelinsalin olevan keskeinen osa yrityksen strategiaa.
– Tarjoamme asiakkaillemme laajoja palvelupaketteja, joten oman palvelinsalin avaaminen oli oikeastaan välttämätöntä, kertoo Hujo.
DG JH Computer on kehittänyt yritysasiakkailleen räätälöidyn tuotannonohjausjärjestelmän.
Sen jouhevan toiminnan varmistamiseksi ja muun muassa web-hotelli- ja varmuuskopiointipalveluiden tarjoamiseksi tehokas oma palvelinsali tuli ajankohtaiseksi investoinniksi tänä keväänä. JH Computerin palvelinsalitoiminta käynnistyi toukokuussa 2019.
Tuore investointi on myös aurinkosähköpaneelit. Yrityksen katolle asennettiin lähes 200 neliömetriä aurinkopaneeleja huhtikuussa. Tavoitteena on tuottaa omavaraisesti palvelimien ja palvelinsalin jäähdytykseen tarvittava sähkö. Varsinkin kesäaikaan palvelinsali vaatii tehokasta jäähdyttämistä, joten aurinkopaneeleilla saadaan huomattavia säästöjä energiakustannuksiin. Hujon mukaan automatiikka huolehtii ylijäämäsähkön myymisestä vihreän sähkön tuotantoverkkoon.
– Ekologinen ajattelu on meille muutenkin tärkeää. Kierrätämme kaiken toiminnassamme syntyvän kartonki- ja paperimateriaalin ja pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme ekologisia laiteratkaisuja, kertoo Hujo.