Data Group täytti 30 vuotta!

Data Group -ketju perustettiin vuonna 1992.

30-vuotiselle matkalle mahtuu monenlaisia vaiheita, jonka aikana IT-palvelut sekä -tuotteet ovat kehittyneet huimasti. Kaiken perustana on ollut ja tulee olemaan jatkossakin ihmissuhteet ja yhteistyö, jotka ovat vieneet koko DG-yhteisöä eteenpäin. Kiitos, kun olet mukana! 

Data Groupin 30-vuotista taivalta juhlittiin Ikaalisissa 6. – 8.10.2022.

Paikalle oli kokoontunut yhteensä 170 DG:läistä ja yhteistyökumppania ympäri Suomea. Päivillä tutustuttiin uusiin ihmisiin ja vaihdettiin kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa. Esittelytilassa ja luennoilla olivat esillä tämän hetken kiinnostavimmat IT-palvelut ja -tuotteet. 

DG-paivat Ikaalisissa 1

Fujitsun Jaana Vesa kertoi tuoreimmat uutiset kansainvälisiltä IT-jakelumarkkinoilta.

DG-päivät Ikaalisissa 2

WithSecuren tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen kävi puheenvuorossaan läpi tietoturvan kehitystä ja tulevaisuutta. 

DG-päivät 3

30 vuodessa ehtii tapahtua paljon, ja sen näki erityisesti vanhoista kuvista ja lehdistä, joita oli esillä DG:n omalla pöydällä.

DG-päivät Ikaalisissa 4

Dellin ratkaisuja esittelivät Veronika Bogdanoff ja Mikko Lehtonen.

DG-päivät Ikaalisissa 5

Exclusive Networksin Juhani Vihakara esitteli Fortinetin ratkaisuja DG-tekniikalle.

DG-päivät Ikaalisissa 6

Vuoden Data Group -jäsenliikkeeksi valittiin Data Group Vantaa - Datakuja. DG Databrosin Harri Vuolle luovutti kiertopalkinnon DG Vantaan Jani Kujalalle.

DG-paivat Ikaalisissa 8

Kotimaisen iDiD:n infonäyttöjärjestelmä toimii myös hätäviestinnässä.

DG-päivät Ikaalisissa 9

DG PaSmartin Pentti Ahlgren Valtteri Pirttimäki testasivat Samsungin uusia puhelimia, joita esitteli Tor-Björn Suurholma.  

DG-päivät Ikaalisissa 8

DG-päivät huipentuivat synttärijuhliin, jossa esiintyivät ”talon väen” lisäksi Divet ja Uniflow.

Kiitos kaikille osallistuneille!

 

 

Lue myös nämä

Hyvää itsenäisyyspäivää! - Kiitos, kun valitset työtä Suomeen

Lue lisää

2023 - Näkemyksiä tulevan vuoden teknologiasta ja työstä

Lue lisää

Tietoturvasetelin haku aukeaa 1.12.2022

Lue lisää

Kuinka varautua poikkeustilanteisiin? - Apua riskienhallintaan

Lue lisää

Ota yhteyttä

Hyväksyn verkkopalvelun käyttöehdot.