Altacom-palkinto
28.06.2021 |  Data Group

Altacom palkitsi Data Groupin!

Kun viime vuoden Altacom-kumppaneiden erityismaininta-kategoriaa puntaroitiin, nousi Data Group Mikkelin Toni Mahlasen työpanos korkeimmalle sijalle ja kategoriaksi ”Ketjuyhteistyön edistäjä”.

Altacomin Business Development Manager Tero Nieminen kertoo:

“Ketjuyhteistyössä on tärkeää aktiivisuus, pitkäjänteisyys, rehellinen palaute sekä omalla esimerkillään sitoutuminen yhteistyöhön, johon muut liikkeet pääsevät sitten helposti mukaan. Kaikki tämä täyttyi siinä mitä Toni Mahlanen teki ja siksi päätimme tunnustaa panosta henkilökohtaisella palkinnolla.

Olemme iloisia, että Data Group -ketjuyhteistyö kasvoi uusiin ulottuvuuksiin viime vuonna. Parasta yhteistyössä on se tunne, että olemme saavuttaneet molemman puolisen luottamuksen, jonka avulla pääsemme tekemään kaikkia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä. Yhteistyöstä taas tekee miellyttävää hyvät henkilökohtaiset tuttavuudet, niin että etäpalavereissakin on mukava kuulla kuulumisia ja tilanteita. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyön kehittämistä.”

Altacomin ratkaisu tukee Data Group -PalveluPakettia

Data Group Mikkelin Toni Mahlanen kertoo Altacomin ratkaisujen hyödyistä:

”Käytämme N-Able ohjelmistoa sopimusasiakkaidemme laitteiden etävalvontaan ja -hallintaan. Ohjelmiston avulla pystymme tarjoamaan asiakkaalle tietoturvallisen ja käyttäjäystävällisen kokemuksen laitteen ylläpidosta. Turvallisuus ja käytön helppous ovatkin avainasioita PalveluPaketti-mallissamme.”

PalveluPakettimme tarjoaa yrityksille kaikki IT-palvelut ja -laitteet yhdellä kuukausihinnalla. Tutustu PalveluPakettiin tästä.

Miksi yritysten tulisi käyttää keskitettyä laitehallintaa?

Laitteiden asennusten, päivitysten ja asetusten automatisointi parantaa yrityksen tietoturvaa, poistaa turhaa manuaalista työtä, alentaa kustannuksia ja lisää käyttäjien tyytyväisyyttä.

Lue lisää tästä!

 

 

Lue myös nämä

JaloIT liittyy Data Group -ketjuun

Data Group vahvistuu! Jalo IT liittyy Data Group -ketjuun

Lue lisää
Windows 11 ilmestyy

Uusi Windows 11 on julkaistu!

Lue lisää
Lenovo-kannettava

Laitteet palveluna on ympäristöystävällinen ja usein myös edullisempi vaihtoehto

Lue lisää

Kannattaako yritykselle hankkia oma palvelin vai pilvipalvelu?

Lue lisää

Ota yhteyttä

Hyväksyn verkkopalvelun käyttöehdot.